JOUSTAVIA ETÄTYÖMAHDOLLISUUKSIA YRITYKSILLE

Etätyö on ollut viimeiset puoli vuotta kaikkien huulilla covid-19 pandemian pakotettua valtavan määrän ihmisiä työskentelemään kotoaan. Pandemian selättämiseksi asetetut toimet olivat tarpeellisia ja välttämättömiä, mutta me Wonderlandissa uskoimme jo ennen maailmassa jylläävää virusta etätyön suosion kasvamiseen. Lisää ilmiöstä mm. tässä Forbesin artikkelissa.

Wonderland coworking-tilan tarkoitus on edistää joustavaa työntekoa ja tarjota parhaat mahdolliset puitteet työntekoon erilaisille toimijoille. Tämän mahdollistamiseksi tarjoamme toimistojen ja kuukausityöpaikkojen lisäksi erilaisia päiväpasseja, jotka sopivat täydellisesti erikokoisten yritysten etätyöskentelyyn. Tutkimusten mukaan etätyömahdollisuus vaikuttaa positiivisesti mm. työntekijöiden henkiseen kapasiteettiin ja työntekijät ovat kiinnostuneita hyödyntämään mahdollisuuksia, kunhan niitä tarjotaan.

Päiväpassi tarkoittaa työpistettä avotoimistosta päiväksi. Päiväpassin haltija saa itse valita mieluisen paikkansa coworking-tiloista, jotka sijaitsevat urbaanin sykkivällä Konepajalla Helsingin Vallillassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Päiväpasseja voi ostaa kerrallaan yhden tai vaikka 100 kpl, riippuen tarpeistasi. Jos olet kotoa työskentelevä yksinyrittäjä, ehkä kaipaat tehopäiviä muutaman kerran kuukaudessa. Jos taas vedät suuren yrityksen tiimiä, haluat mahdollisesti tarjota työntekijöillesi mahdollisuuden vaihtaa työympäristöä heidän tarpeidensa mukaan.

Miksi päiväpassi tuo lisäarvoa yrityksellesi? Change is refreshing.

 

 

 

  • Vaihtelu virkistää. Työympäristön vaihtaminen edistää luovaa ajattelua ja tuo kaivattua vaihtelua tavanomaiseen rutiiniin. Wonderlandin moderni ympäristö on erilainen kokemus kotitoimistoon ja yrityksen pääkonttoriin verrattuna! Tilasta löydät ergonomiset tuolit, tulostimet ja muut härpäkkeet, joita toimistosta voi kaivata.
  • Sijainti. Työmatkoihin käytetään viikkotasolla usein tunteja. Jos konttorille matkustamista voisi vähentää ja työskennellä ajoittain lähempänä kotia, säästettäisiin työntekijöiden tärkeintä resurssia, heidän aikaansa. Lisäksi jos yrityksesi sijaitsee muualla Suomessa ja vierailet työasioilla pääkaupunkiseudulla, on coworking-tila huomattavasti tuottoisampi ympäristö työskennellä kuin kahvilat.
  • Hurmaa asiakkaat. Ovatko asiakkaasi nähneet toimistonne jo kymmeniä kertoja? Tuo heidät Wonderlandiin! Uusi, inspiroiva ympäristö ja neukkarit kaksoiskäyttöineen nostavat kohtaamiset seuraavalle tasolle. Päätä kokous ginimaisteluun tai pingismatsiin!
  • Ruoka ja juoma. Päiväpassilla saat juoda niin paljon kahvia ja teetä, kuin napa vetää. Tarjoilemme helsinkiläisen pienpanimon Holmen Coffeen –kahvia, joka paahdetaan ja jauhetaan Roihupellossa. Lisäksi samasta talosta löytyy suosittu lounasravintola Alice, josta on mahdollista tilata myös esimerkiksi kokoustarjoiluja.
  • Modernin työkulttuurin merkki. Viimeisin, mutta mielestämme tärkein peruste! Yrityskulttuuri on nykyään monelle työntekijälle tärkein seikka, jota he tarkastelevat työnantajia vertaillessa. Huipputekijät odottavat asiallisen palkkatason ja miellyttävien tehtävien lisäksi omia arvojaan vastaavaa työkulttuuria ja –ympäristöä. Ojenna siis työntekijöillesi käsi tarjoamalla joustoa ja luottoa työpisteen valinnan suhteen.
  •  

 

Tutustu tästä Wonderlandin päiväpasseihin ja muihin jäsenyyksiin.

Kansikuva:  @sellai.fi