MINKÄLAISTA ARVOA COWORKING-TILASSA TYÖSKENTELY TUO – KANNATTAAKO SIITÄ MAKSAA VUOKRAA JOKA KUUKAUSI?

toimistotila

Mainosyhteistyö Wonderlandin kanssa.

Yksi suurimmista epäilyksistäni koskien oman toimistopaikan hankkimista liittyi rahaan. Olenko todella valmis maksamaan parisataa euroa kuukaudessa vain ”istuakseni” jossain? Onnistuihan kotoa työskentely oikein hyvin ja vaihtelun vuoksi saatoin mennä kahvilaan, kirjastoon tai myöskin freelancerina työskentelevän kaverini kotiin työskentelemään. Kun pohdin tarpeitani yrittäjänä, en nähnyt, että toimistopaikka oli jotain mitä todella tarvitsin. Ajattelin sen lähinnä turhana menona. Laittaisin rahani mieluummin johonkin aivan muuhun.

Viime vuonna aloin pohtia toimistopaikkaa yhä useammin, mutta olin yhä melko haluton maksamaan siitä. Painajaiseni oli, että päätyisin maksamaan 300 euroa kuukaudessa synkästä kopista, jonka jakaisin ihmisten kanssa, joita ei kiinnosta jutella kanssani tai siivota jälkiään. Luultavasti olisinkin voinut löytää vaikka kuinka mukavan ja kodikkaan paikan itselleni, mutta minusta ei tuntunut mukavalta ajatukselta istua pienessä toimistossa. Yksikään suuremmista toimistoista tai coworking-tiloista ei kiinnostanut, joten jäin odottelemaan – kunnes törmäsin Wonderlandiin elokuussa.

Wonderland aukesi kulman taakse kotiovestani ja tuntui siltä kuin universumi olisi todella koittanut kertoa minulle jotain. Tässä on toimistotilasi, nyt satsaat tähän parisataa euroa ja testaat! Koska Flex-sopimus Wonderlandiin ei sitouttanut pidempään kuin kuukaudeksi ajattelin, että nyt on todellakin tullut tilaisuus kokeilla toimistossa työskentelyä. Vuokran maksaminen muutaman testikuukauden ajan tuntui summalta, joka kannattaa satsata. Mikäli en viihtyisi, ajattelin että voisin aina palata kotitoimistoon.

Nyt jälkikäteen ajateltuna on vaikea ymmärtää, että ajattelin 220 € (+ alv) olevan suuri kulu. Sehän ei ole mitään! Olen toki saanut kommentteja siitä, että täällä työskentely on kallista (ja toki tarvitsetkin tietynlaiset tulot maksaaksesi vuokran). Itsekin pohdin aiemmin, että joutuisinko maksamaan jostain mitä en oikeasti tarvitse. Nyt kuitenkin tajuan, että katsoin asiaa silloin aivan väärästä näkökulmasta:

En maksa ainoastaan fyysisestä paikasta, johon voin iskeä läppärini ja aloittaa kirjoittamaan. Maksan niin paljon enemmästä. Annahan kun selitän hieman tarkemmin mitä ajattelen.  

Ensinäkin Wonderlandin jäsenyyteeni kuuluu tiettyjä etuja, jotka voisivat tulla kalliiksi, jos tekisin samat asiat ilman jäsenyyttä. Nämä asiat kuuluvat vuokraani:

Flex-paikka. Minulla on oikeus istua ja työskennellä missä haluan ja milloin haluan. Avaimellani pääsee sisälle milloin tahansa ja voin tehdä töitä vaikka yöllä, niin halutessani.

Aamiainen joka maanantai. Meille tarjoillaan yleensä leipää, joskus karjalanpiirakoita ja croissanteja, juustoa, kinkkua, vihanneksia, hummusta/muita levitteitä, jugurttia, mysliä, tuoreita hedelmiä jne. Olen harvoin ollut pettynyt!

Joogaa kaksi kertaa viikossa + joogahuoneen käyttö, kun se on vapaana. Olen joogannut, työskennellyt, hengaillut kavereiden kanssa ja ottanut päiväunet tässä tilassa.

Alennusta lounaasta alakerran Alice-ravintolasta. Sovelluksella voi kerätä bonuksia ja saat kymmenen lounaan jälkeen seuraavan ilmaiseksi. Täydellistä minulle, joka olen usein liian laiska lähteäkseni syömään jonnekin muualle.

Perjantain afterworkit. Meille tarjoillaan olutta/viiniä/alkoholittomia vaihtoehtoja perjantaisin. Samalla se on hyvä mahdollisuus hengailla rennommin muiden toimistolla työskentelevien kanssa. Odotan perjantaita paljon innokkaammin nykyisin kuin ennen!

Vapaa printterin ja skannerin käyttö. Erityisesti printterin käyttö on todella hyvä lisä. Olen kerran maksanut 40 euroa (!) yhden käsikirjoituksen tulostamisesta.

Niin paljon kahvia, tai minun tapauksessani teetä, kuin vain haluan tai kykenen juomaan. Ja maitoa jääkaapissa. Lisäksi jääkaapin, keittiön ja mikron käyttö kuuluvat hintaan.

Waffle Wednesdayt (jotka ovat toki avoimia kaikille) sekä muuta kiinnostavaa ohjelmaa, jota järjestetään vain meille, jotka työskentelemme täällä – kuten esimerkiksi todella kivat ja hienosti järjestetyt Halloween-juhlat!

Lue lisää hinnoista (huomioi että hinnat sisältävät alv:n) ja siitä mitä eri jäsenyyksiin kuuluu.

Kaikki tämä on todella mukavaa, mutta todellisuudessa ei kyse edes ole näistä asioista. Täällä viihtymiseni suurinta syytä ei tosiasiassa pysty mittamaan rahassa. Maksan toimistopaikasta, mutta se on paljon enemmän kuin työtila – tämä todella on yhteisö.

Elokuun jälkeen olen saanut monta uutta ystävää ja kaveria. Olen ihmisten ympäröimänä, jotka tavoittelevat omaa unelmaansa ja se inspiroi minua tekemään samoin. Aina löytyy joku, jolle puhua tai jolta kysyä neuvoa. Täällä työskentelee alan asiantuntijoita myyjästä valokuvaajaan ja markkinoinnin asiantuntijasta hakukoneoptimoinnin tuntijaan. Joskus joku jäsenistä kysyy Slackin kautta kysymyksiä, kuten: ”Onko täällä joku, joka on PhotoShop-velho ja voisi auttaa?”. Yleensä yhteisöstämme löytyy aina joku, joka vastaa ja pystyy auttamaan.

Kun allekirjoitin sopimuksen Wonderlandin kanssa ajattelin, että vihdoin minulla on paikka, jossa voin käydä arkisin työskentelemässä. Minulla ei ollut siinä vaiheessa aavistustakaan, kuinka paljon enemmän tämä paikka voikaan antaa. Voin niin paljon paremmin työpäivieni aikana, kun en enää työskentele yksin kotona tai hypi kahvilasta toiseen.

Mikäli siis harkitset, että kannattaako toimistotilasta maksaa, minun vastaukseni on ehdottomasti: KYLLÄ! Mutta sinun tulee löytää juuri sinulle sopiva paikka. Minulle Wonderland tarjoaa täydellisen tilan työskennellä rauhassa ja hiljaisuudessa, mutta osana suurempaa yhteisöä. Mikäli tulit edes hieman uteliaaksi, pitäisi sinun ehdottomasti tulla testaamaan! Mikäli tulet testaamaan kuukaudeksi, ainoa asia, jonka ”menetät” on reilu 200 euroa. Voit kuitenkin löytää juuri sinulle oikean paikan – se on ehdottomasti sen arvoista!

Michaela Von Kügelgen

https://michaela.fi/