Kasvuhakkerointi

waffle wednesday growth hacking coworking wonderland work helsinki

Anssi Rantanen, Growth tribe yrityksen Suomen osaston toimitusjohtaja, tuli kertomaan meille Waffle Wednesdayhin 17.4.2019 tulevaisuuden markkinoinnista ja kuinka yrityksiä tulisi kasvattaa tulevaisuudessa. Anssi on entinen Googlen työntekijä, jossa hänen työhönsä kuului suomalaisten yritysten konsultointi kasvun edistämiseksi. Hänellä oli vastuullaan 40 -50 yritystä. Anssilla oli eturivin paikka nähdä suomalaisten yritysten kasvun keinot ja näky oli hälyttävä, mutta innosti Anssia itse lähtemään kouluttamaan kasvuhakkerointia Suomessa.

Teknologian kehitys

Teknologia kehittyy nopeasti mutta ihmisten taidoit kehittyvät hitaammin, joten nämä kaksi eivät pysy aivan samassa rytmissä. Koska teknologian kehitys on nopeaa, se tarkoittaa, että myös teknologiset sovellukset kehittyvät nopeasti. Yritysten johdossa saattaa välillä tuntua, kuin käytettävissä olisi jo suuri työkalupakki taitoja, mutta sitten ymmärretäänkin, että on opeteltava puhumaan myös esimerkiksi verkkosivun kehittäjille. Juuri kun luulet, että olet jotakuinkin selvillä missä mennään, teknologia ottaa taas uuden kvanttihypyn eteenpäin. Nyt tarvitset tietoa, miten käyttää tehokkaasti uusia teknologisia ratkaisuja lisäämään arvoa asiakaspolkuun.

Koulutussysteemi ei myöskään pysy teknologian kehityksen mukana. Oletettavasti korkeakoulut päivittävät opetussuunnitelmiaan kerran vuodessa. Se on aivan liian harvoin. Growth tribe päivittää opetussuunnitelmaansa joka toinen viikko, jotta tieto olisi varmasti ajan tasalla. Työssäoppiminen on myös opiskelijoille hankalaa, koska kukaan ei omista kaikkia uusia taitoja, joita tulevaisuudessa tarvitaan. Yksityinen verkko-opetus on ainoa keino sulkea kuilu. Growth tribella on kolme metodia: verkko-opetus, käytännön tekeminen (ei pelkkää tylsää teoriaa) ja eturintama alalla (viimeisin tieto). 

Mitä on kasvuhakkerointi?

Kasvuhakkeroinnin määritelmä on datapohjainen markkinointi nopean kokeilun kautta. Datapohjainen on avainsana, sillä kasvuhakkerointi ei perustu mielipiteisiin. Nopea kokeilu on toinen tärkeä elementti. Mitä enemmän me kokeilemme, sitä enemmän opimme. Mitä enemmän opimme, sitä enemmän voimme hyödyntää oppimaamme ja kasvaa nopeammin.  

Vaikka kasvuhakkerointi on melko uutta Suomessa, jokainen biljoonan dollarin yritys ja yritykset Piilaaksosta elävät ja hengittävät kasvuhakkerointia yrityksissään. Ei ole kysymystäkään onko se paras tapa, se on, kysy keneltä vain.

Kun puhutaan kasvusta, on olemassa 4 peruspilaria, jotka vaikuttavat kasvuhakkerointiin; ajattelutapa, prosessi, ihmiset ja työkalut.

Ajattelutapa: kasvuhakkerointilegenda Takeru Kobayashi mullisti oman alansa, joka on ammattisyöminen. Hot dogien syömisen maailmanmestaruuskisoissa vuonna 2002 tämä laiha aasialainen mies söi 52 hot dogia 12 minuutissa, kun aikaisempi ennätys oli vain 25 hot dogia samassa 12 minuutissa. Mutta kuinka? Kobayashi istui pienessä asunnossa Japanissa ja testasi satoja eri tapoja syödä hotdogeja nopeasti, kunnes löysi parhaan tavan.  

Opetus, jonka voimme oppia Kobayashilta on, että jos haluat ikinä kehittyä missään, on paras kokeilla. On nimittäin varmaa, että kilpailijasi tekevät sitä. Ainoa keino menestyä on kokeilla ja löytää uusia tapoja tehdä asioita sekä löytää uusia markkina-alueita. Niin kuin Amazonin toimitusjohtaja sanoo: väärässä oleminen satuttaa mutta hitaus tappaa.

Prosessi: Kokeiluille pitää olla edeltä määritelty prosessi, koska kaikki riippuu numeroista. Mitä enemmän kokeiluja teemme, sitä enemmän opimme. Mitä enemmän opimme, sitä nopeammin kasvamme. Joskus saattaa törmätä ideaan, joka toimii loistavati. Merkitse idea, jotta voit palata siihen myöhemmin.

Vaikka idea ei tuottaisi suurta menestystä, voit kuitenkin ottaa pienenkin menestyksen huomioon pitkäaikaisessa kasvussa. Compound growth eli pitkäaikainen kasvu tarkoittaa kasvua edellä määritetyn ajan sisällä. Esimerkiksi, jos saat 2 % lisää seuraajia viikossa, se ei kuulosta kovin erikoiselle, mutta vuoden aikana siitä kertyy huimasti enemmän käyttäjiä viikoittain.

Sen takia testaamiselle pitää olla prosessi. Ensin kehitetään paljon ideoita ja kirjataan ne ylös. Tämän jälkeen ideat arvioidaan ja pisteytetään. Sen jälkeen hahmotellaan valituista ideoista hypoteesi, mitä mitataan ja todennäköisyys idean toimivuudesta. Se on okei, jos idea ei toimi. Tulet oppimaan, että 70% ideoista ei tule toimimaan. Kun ideoiden testauksesta pidetään kirjaa, voidaan oppia mikä toimii ja mikä ei. Yrityksessä on tärkeää saavuttaa kokeilemisen kulttuuri ja se, että on okei epäonnistua ja kokeilla uusia juttuja.

Ihmiset: T-muotoilu on metodi, jossa ihminen kehittää syvää tietämystä. Oman työnsä tietotaidon lisäksi ihminen oppii uusia asioita ja osia kaikesta mitä yrityksessä tapahtuu. Tällä tavalla jokaisella työntekijällä on kaikki työkalut ja parhaat lähtökohdat ongelmanratkaisuun.

Voit myös koota kasvutiimin. Kasvutiimi keskittyy vain uuden kokeiluun. Tiimi koostuu asiantuntijoista kuten kehittäjä, analysoija, markkinoija ja insinööri, jotta he voivat tehdä kaiken ilman ulkopuolista apua, mikä tekee päätöksenteosta nopeaa.

Työkalut: On olemassa yli 100 erilaista tapaa markkinoida, mutta on olemassa myös niin sanottu bannerisokeus, joka tekee mainoksista tehottomia. On löydettävä uusia tapoja markkinoida. Hyvä esimerkki on
rekrytointiyritys, joka onnistui työkalupohjaista markkinointia käyttäen kasvamaan uuden keksinnön avulla, joka oli nimeltään ”lataa ansioluettelosi”. Tarkoitus on, että lataat ansioluettelosi sovellukseen ja sovellus kertoo minkä arvoinen ansioluettelosi on. Ennen rekrytointiyritys oli ongelmissa koska eivät saaneet tarpeeksi hakemuksia mutta uuden keksinnön myötä he saivat yli 100 000 ansioluetteloa ensimmäisinä kuukausina.

Tässä vielä tiivistelmä kolmesta suurimmasta virheestä, jotka estävät yritystäsi kasvamasta:

1. Teoriatiedon puute.

2. Ulkoistettu kasvu. Yrityksestä täytyy oppia kasvaakseen, älä ulkoista oppimista!        

3. Et investoi rahaa ja aikaa. Kasvuhakkerointi pitäisi olla rakennettu yrityskulttuuriin sisään.

 

https://www.linkedin.com/in/anssirantanen/

https://growthtribe.fi/


Muita blogipostauksia, jotka saattavat kiinnostaa sinua:

Miten työskennellä hektisissä olosuhteissa?

Mitä on tulevaisuusajattelu?

Nykyajan muuttuva työympäristö – tiedätkö oikeutesi?

Verkkosivuston hakukoneoptimoinnin prosessi