MITEN PÄÄSTÄ YLI ESIINTYMISJÄNNITYKSESTÄ? 

fear of public speaking

 

Waffle Wednesdayna 13.2.2019 Elina Aalto oli kertomassa meille esiintymisestä ja siitä, kuinka voimme päästä yli esiintymisjännityksestä. Elinalla on yli 14 vuoden kokemus esiintymisen, viestinnän ja improvisaation kouluttamisesta. Jokainen meistä voi hänen mukaansa selättää jännityksen ja oppia ottamaan kontaktia paremmin yleisöön improvisaation avulla, joka ei ole tarkoitettu työkaluksi ainoastaan näyttelijöille; käyttäen hyödyksi improvisaation periaatteita voimme kaikki tulla itsevarmemmiksi esiintyjiksi.

Jokainen meistä on improvisoinut

Itse asiassa improvisoimme päivittäisessä elämässämme jatkuvasti. Kuunnellessamme työkavereiden tai ystäviemme puhetta, improvisoimme, sillä emme vielä tiedä varmaksi, miten reagoimme puheeseen. Improvisaatio ei siis kuulu ainoastaan teatteriin; sitä tapahtuu jatkuvasti ja kaikkialla.

Improvisaatio ja esiintyminen pelottavat monia meistä. Tätä pelkoa selittää hyvin esimerkki, jossa ihminen laitetaan kävelemään lankkua pitkin. Ensimmäisessä skenaariossa lankku on lattialla; sitä pitkin kävellessään uskaltaa rohkeasti pelleillä, hyppiä tai vaikkapa tanssahdella. Seuraavassa lankku onkin nostettu korkealle ja tippuminen voisi johtaa loukkaantumiseen tai kuolemaan; tällöin sen yli kävellessään ihminen pysyy aivan jäykkänä ja koittaa päästä toiseen päähän henkeä pidätellen. Samalla tavalla meille käy pelätessämme esiintymistä. Pelkäämme niin kovasti epäonnistumista tai sitä etteivät kuulijat pidä meistä, että meistä tulee jäykkiä yleisön edessä.

Esimerkiksi esitelmää pitäessämme jännitämme mm. unohtavamme sanat, menettävämme äänemme, ettemme osaakaan vastata yleisön kysymyksiin, että jäädymme tai punastumme. Näemme nämä kaikki epäonnistumisina, vaikka tosiasiassa kaikki näistä ovat asioita, joita meille voi helposti käydä esitelmää pitäessämme. Se on inhimillistä. Meidän pitäisi hyväksyä se, että jotain voi aina tapahtua, vaikka kuinka koettaisimme olla täydellisiä. Suurin ongelma esiintymiseen liittyvässä jännittämisessä on se, että jäykistyessämme yleisön edessä, menetämme kaiken kontaktin kuulijoihin. Tosiasiassa epäonnistuminen esiintyessä on kuitenkin vain mahdollisuus vahvistaa sidettä yleisöön. Epäonnistuminen on inhimillistä ja ihmiset kyllä ymmärtävät sen; parhaassa tapauksessa yleisön kanssa voi nauraa tapahtuneelle yhdessä sen sijaan, että koittaisi peitellä virhettä.

Elinan vinkkejä esiintymiseen:
  • Ole hieman ”suurempi versio itsestäsi”. Ole aivan oma itsesi, mutta hieman ”isommin”: naura enemmän, tee eleet astetta suuremmin ja ole astetta energisempi. Näin teet hyvän vaikutuksen yleisöön, mutta pysy silti yhä omana itsenäsi.
  • Improvisaatiossa sanotaan että ”epäonnistuminen on lahja”. Mikäli hyväksyt sen, että tulet epäonnistumaan – sitä vähemmän käytät aikaa sen ajattelemiseen ja sitä pienemmällä todennäköisyydellä myöskin epäonnistut.  
  • Mikäli puhuja on innoissaan ja positiivinen, niin on myös yleisö. Samoin käy, mikäli puhuja on pelokas ja ahdistunut, näin käy myös yleisölle.
  • Mikäli puhut monotonisesti yleisölle, voi kiinnostusta olla vaikea pitää yllä. Mikäli huomaat, että yleisö alkaa selaamaan puhelimiaan, tulee sinun tehdä asialle jotain. Esiintyjän tulee aina reagoida yleisöönsä. Yleisön aktivointi tavalla tai toisella on aina hyvä keino saada heidät kiinnostuneeksi esityksestä.  
  • Improvisoi, kommunikoi yleisön kanssa. Ole läsnä ja ota aina katsekontakti yleisöön.
  • Sen sijaan että opettelisit puheen ulkoa, kokeile kertoa asiasi omin sanoin. Kerro tarinoita ja esimerkkejä. Harjoittele esityksen kertomista ensin läheisillesi tai työkavereillesi. Ole itsevarma, sinulla on kaikki tarvittava tieto. Sinä tunnet tämän asian erittäin hyvin! Löydät kyllä hyvän tavan kertoa asia yleisöllesi.
  • Puheiden pitämistä kannattaa yleisesti harjoitella aina ja missä vain. Pidä puheita syntymäpäivillä, sukujuhlissa, illallisella perheen kanssa tai vaikkapa lounaalla työkavereiden kanssa. Voit harjoitella spontaania minuutin kestoista puhetta missä tahansa.
  • Improvisoi. Tee tuntemattomasta tuttua. Ole rohkea!

Lopuksi saimme jokainen kynän ja paperia, johon piti kirjoittaa ”rohkeustehtävä” jollekin toiselle osallistujalle. Vaihdoimme tehtäviä keskenämme ja jokainen sain kotitehtävän mukaan. Tässä muutama esimerkki lapuissa lukeneista tehtävistä: ”Pidä spontaani puhe illallisella perheellesi/kavereillesi”, ”ota yhteyttä vanhaan ystävään” sekä ”Kehu jonkun tuntemattoman ulkonäköä/olemusta”. Minkälaiseen ”rohkeustehtävään” sinä voisit tänään haastaa itsesi?

 

 

https://vimeo.com/331948317