Itsemyötätunnon voima

Itsemyötätunnon voima

Vuosikymmenen ensimmäinen Waffle Wednesday startattiin 15.1. hyvinvointialan ammattilaisen Laura Liefveldin johdolla. Laura on joogaopettaja ja itsemyötätuntoon (self-compassion) perehtynyt ohjaaja. Ennen yrittäjäksi ryhtymistään Laura on työskennellyt monipuolisesti eri aloilla. Käytyään joogaohjaaja koulutuksen Intiassa hän havahtui läsnäolon voimaan ja ymmärsi miten paljon negatiivisia vaikutuksia itsekriittisyydellä oli hänen elämäänsä. Näin sai alkunsa hänen kiinnostuksensa itsemyötätuntoa (Mindful Self-Compassion, MSC) kohtaan.

Luennon aihe itsemyötätunnon voimasta ja sen lisäämisestä sopi hyvin työpäivän aloitukseksi. Paineet suoriutua elämän jokaisella osa-alueella kasvavat jatkuvasti ja sen vuoksi itsearmollisuuden opettelusta on hyötyä.

Tunnin aloituksena toimi meditaatioharjoitus, joka ohjasi osallistujia keskittymään nykyhetkeen ja oman kehon tuntemuksiin. Teoriassa voisi kuvitella, että hengittäminen ja hetkessä oleminen on itsestään selvää ja helppoa. Käytännössä omien ajatusten tyhjentäminen päivän kiireistä ja suorituspaineista ei ole ollenkaan niin yksinkertaista tai nopeaa. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että tässäkin taidossa voi kehittyä!

Laura kertoo itse, miten hän vuonna 2017 löysi itsemyötätuntoharjoitusten avulla helpotuksen omaa itsekriittisyydestä kumpuavaa esiintymispelkoaan kohtaan. Lauran rauhallisesta puhetyylistä ja olemuksesta on vaikea uskoa, että hän on joskus jännittänyt väkijoukon edessä luennointia.

Tietoiseen läsnäoloon perustuvalla itsemyötätunnolla tarkoitetaan oman kärsimyksen ja pahoinvoinnin tunnistamista, johon pyritään vastaamaan itseen kohdistuvalla armollisuudella ja huolenpidolla. Jotta itsekriittisyyden aiheuttama pahoinvoinnin kierre pystytään pysäyttämään, on olennaista oppia ymmärtämään itseään ja hyväksymään satunnaiset epämukavuuden tunteet osana ihmisyyttä ja elämää. Itsemyötätunnon harjoittaminen auttaa vaikeuksien ylipääsemisessä ja se lisää yleistä hyvinvointia niin omassa kuin läheistemmekin elämässä.

Itsemyötätunnon kolme elementtiä ovat:

1. Kiltteys itseään kohtaan vs. Itsekriittisyys

Itse myötätunto merkitsee sitä, että olemme lämpimiä ja ymmärtäväisiä itseämme kohtaan silloin kun kärsimme, epäonnistumme tai tunnemme riittämättömyyttä, sen sijaan, että sivuutamme kipumme tai lietsomme itsekritiikkiä. Tämä lisää emotionaalista tasapainoa.

2. Yleismaailmallinen inhimillisyys vs. kokemus omasta epäonnistumisesta

Kärsimys ja henkilökohtainen riittämättömyys ovat osa jaettua ihmisyyden kokemusta – jotain, jonka me kaikki käymme läpi sen sijaan, että tapahtuu jotain, joka tapahtuu yksin ”minulle”.

3. Mindfulness vs. Yliajattelu

Mindfulness on tuomitsematon, vastaanottavainen mielentila, jossa ihminen tarkkailee kaikenlaisia ajatuksiaan ja tunteitaan sellaisina kuin ne ovat yrittämättä tukahduttaa tai kieltää niitä. Negatiivisia tunteita ei tulisi tulkita niin että ne johtavat vahingoittavaan yliajatteluun.

Laura muistuttaa, että itseen kohdistuvaa hyväksyntää ei pidä sekoittaa itserakkauden, laiskuuden tai heikkouden kanssa. Sisäistä ymmärrystä harjoittamalla opimme ymmärtämään ja auttamaan itsemme lisäksi paremmin myös muita. Kiltteys itseään kohtaan ei tarkoita esimerkiksi sitä, että annamme itsellemme luvan syödä roskaruokaa joka päivä. Itsensä hyväksyminen motivoi meitä toimimaan terveellisillä tavoilla, jotka kasvattavat henkistä ja fyysistä hyvinvointiamme.

Jos itsehyväksynnän sisäistäminen tuntuu hankalalta ymmärtää Laura lohduttaa kertomalla, että jokainen on jo tähänastisessaan elämässään pakostakin huolehtinut itsestään monilla eri tavoilla. Lisäksi kuka tahansa voi oppia itsemyötätunnon lisäämistä arjessa muun muassa seuraavasti:

1. Fyysisesti – urheilu, rentoutuminen teekupin ääressä

2. Psyykkisesti – meditaatio, mielenkiintoisen kirjan lukeminen

3. Tunteellisesti – itkeminen

4. Sosiaalisesti – ystävien tapaaminen

5. Henkisesti – rukoilu, toisten auttaminen

Aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta kiinnostuneille Laura suosittelee ulkomaalaisia teoksia kirjailijoita Christopher Germer ja Kristin Neff. Yhdysvaltalaiset itsemyötätunnon ammattilaiset Germer ja Neff ovat myös kehittäneet Mindful Self-Compassion ohjelman (MSC) jonka avulla kehitetään itsemyötätuntoa mindfulnessiin perustuvien harjoitusten avulla. Kotimaisista kirjoista Laura mainitsee Ronnie Grandellin vuonna 2018 julkaistun ”Irti itsekritiikistä”.

Lopuksi osallistujien mielet ohjattiin takaisin omaan itsetutkiskeluun ja sisäiseen hyväksyntään ”Self-Compassion break” nimisen harjoituksen myötä.

Itsemyötätuntomme saa elämässä monta kolausta mutta harjoituksella on mahdollista kehittää positiivista ajattelua itseään kohtaan. Tärkeintä on muistaa, että olemme kaikki epätäydellisen täydellisiä ihmisiä ja ihmiset tekevät virheitä.

Lauran vetämälle, 24.3.2020 alkavalle, 8 viikkoiselle MSC-kurssille voi ilmoittautua Lauran kotisivujen kautta painamalla tästä.



Kick off 2020!


Tiimipäivä Wonderlandissa sisältää luovan neuvotteluhuoneen kokoustekniikan kera, aamiaisen, lounaan, iltapäiväkahvit sekä Happy Socks -sukat kaikille osallistujille! Lisäksi järjestämme halutessasi tiimillesi ohjelmaa, kuten skeittikerhon, ohjatun meditaation, joogatunnin tai samppanjakemut!


4 hengen tiimi / 270 € + alv *
6 hengen tiimi / 350 € + alv
8 hengen tiimi/ 420 € + alv

Varaa räätälöity kokouspäivä: hello@wonderlandwork.fi


*Lisäohjelmat hinnoitellaan erikseen, hinta sisältää aamiaisen, lounaan, iltapäiväkahvit sekä neuvotteluhuoneen ilmoitetulle henkilömäärälle.