TEHTY ON PAREMPI KUIN TÄYDELLINEN!

TEHTY ON PAREMPI KUIN TÄYDELLINEN!

Keskiviikon 14.11.2018 Waffle Wednesdayssa saimme kuunnella ”tapahtumavelho”(hs.fi) [PM1] Jaakko Blombergia, joka on ollut mukana toteuttamassa mm. Siivouspäivää, Helsinki Sauna Dayta, Vegaanista lippakioski Jänöä, Kallio Block Partya sekä Konepaja-liikettä. Jaakko jakoi asiantuntemustaan yhteisöllisyydestä, tapahtumien rakentamisesta, yhdessä tekemisestä sekä ihmisten sitouttamisesta.

Miten saada ihmiset osallistumaan yhteisöllisiin tapahtumiin?

Jaakon mukaan hän on ollut tasapuolisesti yhtä innostunut kaikista projekteistaan ja ideat tapahtumiin syntyvät “milloin mistäkin”. Kaiken taustalla on kuitenkin aina jaettu kokemus siitä, että yhteisöllä on järjestettävälle tapahtumalle tarve. Tämä on tärkeä askel, sillä osallistumisen tulee olla motivoivaa ja täten osallistujien tulee kokea tapahtuman tekeminen merkitykselliseksi itselleen.

Kun idea on keksitty, pohjatyö tehty ja tapahtumalle on rakennettu selkeät raamit, on seuraava tärkeä askel antaa osallistujille tilaa käyttää luovuuttaan. Tällöin pitää olla valmis hyväksymään se, että tapahtuma muodostuu osallistujiensa näköiseksi. “Yllätyn joka kerta siitä, mitä kaikkea ihmiset saavat aikaan”, kertoo Jaakko. Kuulimme monia hauskoja esimerkkejä ihmisten kekseliäisyydestä. Esimerkiksi Helsinki Sauna Dayna monet tarjosivat oman saunansa muiden käyttöön kuten oli suunniteltua, mutta toiset saapuivat liikuteltavine saunoineen ympäri Suomen Helsinkiin saunomaan. Eräät opiskelijat puolestaan tarjosivat muille mahdollisuuden saunoa virtuaalisesti VR-lasit päässä ja kävi ilmi, että ihmiset tarjosivat myös ympäri maailmaa saunoja muiden käyttöön. Kun sääntöjä ja rajoituksia ei aseta liikaa, on tapahtumalla tilaa rakentua yllätykselliseksi ja hauskaksi!

Muista nämä kymmenen asiaa rakentaessasi yhteisöllistä tapahtumaa:

Lopuksi Jaakko keräsi kokoon kymmenen asiaa, joiden hänestä tulisi toteutua, jotta ihmiset saadaan osallistumaan ja innostumaan yhteisöllisestä tapahtumasta:

Tapahtumalle on olemassa tarve

  • Tätä ei ole välttämättä sanottu ääneen
  • Tarpeet vaihtelevat ihmisten/alueiden välillä

Konsepti on helppo ja ymmärrettävä

  • Nimen on oltava selkeä
  • Mitä, milloin, missä, kuka, miten?
  • Mikäli et voi kuvailla tapahtumaideaa kolmella lauseella, on idea yleensä huono

Näkemys on jaettu

  • Älä jää liikaa jumiin alkuperäiseen ideaan ja kuuntele rohkeasti muita

Rakenne on selkeä

  • Ihmiset tarvitsevat jonkinlaista rakennetta/sääntöjä
  • Rakenna selkeät raamit ja anna tarpeeksi työkaluja
  • Ole valmis tekemään muutoksia, mikäli tarpeellista

Luovuudelle on jätetty tilaa

  • Ihmiset haluavat luoda jotain itse
  • Älä luo turhia rajoituksia

 Osallistuminen on helppoa

  • Ei välttämättä vaadi sitoutumista pitkäksi aikaa
  • Osallistujat voivat päättää itse, miten ottavat osaa
  • Ei vaadi välttämättä pitkää suunnittelua

Osallistuminen on palkitsevaa

  • On olemassa erilaisia palkintoja: Hyvän tekeminen, uusien ystävien saaminen, hauskanpito, jonkin merkityksellisen tekeminen, se että saa olla osa jotain suurempaa, raha…

Ole avoin

  • Ihmiset kaipaavat avoimuutta ja tietoa, jotta he voivat kokea olevansa osa jotain
  • Älä luo vääränlaisia odotuksia
  • Anna aina kaikille mahdollisuus osallistua

Ole läsnä

  • Ole paikalla vastaamassa kaikkiin kysymyksiin, auta ongelmien kanssa ja ota vastaan kaikki mahdollinen palaute
  • Työskentely 9-17 ei riitä

Tapahtuma on houkutteleva

  • Hyvät tekstit, graafinen suunnittelu, nettisivujen suunnittelu ja hyvät kuvat puhuttelevat ihmisiä
  • Tämä on erityisen tärkeää, kun luot jotain täysin uutta


 [PM1]https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005029402.html